Opisto | Missio ja arvot |
|
Turun kristillisen opiston missio
Turun kristillinen
opisto on ihmistä varten. Se on juureva ja moderni, avoin ja rohkea,
monipuolinen ja jatkuvasti kehittyvä kansanopisto. Opiston juuret ovat
vakaasti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa ja
herännäisyydessä, jolle on ominaista etsiminen ja kysely ja joka
rohkaisee toivon näköaloihin. Opisto ottaa vastaan erilaisista
taustoista tulevat, eri-ikäiset ihmiset sellaisina kuin he ovat ja
kannustaa jokaista kasvamaan persoonana, opiskelijana ja
ammattilaisena. Erityisesti tuetaan niitä, joiden elämässä on
vaikeuksia. Opisto vahvistaa kykyä ilmaista itseään ja kuunnella
toisia, elää ja kehittyä yhdessä sekä yksilönä että yhteisön jäsenenä.
Opisto tähtää kokonaisvaltaiseen kasvuun ja oppimiseen. Sitä varten
opistossa kokeillaan, käytetään ja tuotetaan laadukkaita ja kestäviä
opetus-, kasvatus-, työskentely- ja palvelumenetelmiä.
Turun kristillisen opiston arvot
Opiston missio perustuu keskeisiin arvoihin: lähimmäisenrakkauteen, vapauteen ja vastuullisuuteen.
Lähimmäisenrakkaus:
Opistossa jokainen nähdään ystävänä, tasa-arvoisena ja Jumalan luomana
ihmisenä. Häntä arvostetaan ja kunnioitetaan, tuetaan ja palvellaan.
Opiskelijoihin, työtovereihin, yhteistyökumppaneihin ja vierailijoihin
suhtautumista ohjaavat inhimillisyys, oikeudenmukaisuus ja
suvaitsevaisuus.
Vapaus:
Opisto on itsenäinen ja vapaa oppilaitos. Sen harjoittama sivistystyö
tarjoaa keinoja kansalaisten kykyjen kehittämiseen ja voimavarojen
vapauttamiseen. Opisto reagoi nopeasti ja notkeasti koulutuksen ja
työelämän muutoksiin ammentaen siihen taustastaan lisäarvoa. Vahvan
aatteellisen kutsumuksensa perustalta opisto luo avaran tilan
erilaisten vakaumusten ja kulttuurien vuorovaikutukselle. Opisto
kannustaa jokaista omaan ajatteluun ja luovuuteen.
Vastuullisuus:
Koko henkilökunta on opiskelijoille ja muille asiakkaille esimerkkinä
vastuullisuudesta. Yhdessä opetellaan kantamaan vastuuta itsestä,
opinnoista, toisista, ympäristöstä ja yhteiskunnasta. Vastuuntunnon
opettaminen on ammattietiikan opetuksen olennainen osa.
|

