Koulutus
Yleissivistävä koulutus
Oikeustiede | Pänttäämistä ja hauskanpitoa |
|
”Oikeustieteen linjalla opiskelu on haastavaa pänttäämistä ja kovaa lukemista, mutta myös rentoa yhdessäoloa ja kivoja kavereita”, sanoo oikeustieteen linjaa vuodesta 2009 luotsannut OTK, varatuomari Henrik Elfving.
Avaimena ymmärtäminen
Henrik Elfvingillä on oikeustieteen maailmasta monipuolinen kokemus. Hän on toiminut mm. opetustehtävissä Turun yliopistolla sekä Loimaan evankelisella opistolla. Tuomioistuinharjoittelu sekä työskentely asianajajana oikeusaputoimistossa ja asianajotoimistossa ovat antaneet arvokasta käytännön kokemusta. Henrik on myös toiminut pitkään erilaisissa kunnallisissa luottamustoimissa, hyödyntäen niissäkin juridiikan asiantuntemustaan.
”Oleellista oikeustieteen opiskelussa on järjestelmän kokonaisuuden ymmärtäminen, ja oikeustieteen linjan vetäjänä keskeinen tehtäväni on antaa tieteenalasta kokonaiskuva”, Henrik sanoo. ”Ymmärtämisen eteen tehdään lujasti töitä, ja sitä kautta opiskelijalle avautuu kokonainen uusi maailma.”
Henrik kertoo myös, että oman lukurytmin ja opiskelun säännöllisyyden löytäminen vuoden aikana on tärkeää. ”Sitä ei enää pysty opettelemaan siinä vaiheessa, kun pitäisi ryhtyä valmistautumaan pääsykokeisiin”. Useimpien oikeustieteen linjalaisten tavoitteena ovatkin yliopiston pääsykokeet, ja tämä tavoite näkyy linjan opinnoissa. Vuoden aikana on myös mahdollista suorittaa yliopistollisia kursseja, jotka voidaan hyväksilukea tulevissa korkeakouluopinnoissa.
Porukka tukena
Opiskelu pienessä ryhmässä on intensiivistä ja yhteisöllistä. ”Ryhmässä ollaan tiiviissä vuorovaikutuksessa kaiken aikaa. Porukka sekä tukee, että aiheuttaa tervettä kilpailua”, Henrik sanoo. ”Opintoihin kuuluu myös käyntejä eri kohteissa, kuten tuomioistuimessa, vankilassa ja niin edelleen. Tällaiset ekskursiot sekä keventävät että syventävät oppimista.”
Linjalla perehdytään Suomen oikeudellisen järjestelmän perusrakenteisiin ja keskeisimpiin oikeudenaloihin. Linjasta onkin hyötyä paitsi oikeustieteelliseen tiedekuntaan tähtääville, myös niille jotka tarvitsevat oikeustieteellistä ajattelua ja tietoa esimerkiksi työelämässä.
”Nykymaailmassa tarvitaan oikeudellista tietoa koko ajan enemmän. Se auttaa pärjäämään yhteiskunnassa, kun juridisen tiedon merkitys kasvaa ja uusia alueita tulee sääntelyn piiriin”, Henrik toteaa. |

