Koulutus
Yleissivistävä koulutus
Yleinen teologia | Yleinen teologia |
|
Koulutus alkaa 23.8.2010 ja päättyy 29.4.2011
- Suunnitteletko teologian opintoja?
- Oletko kiinnostunut kirkosta työpaikkana, tutkimuskohteena tai yhteiskuntaan ja kulttuuriin vaikuttavana yhteisönä?
- Tarvitsetko teologista yleissivistystä työssäsi tai vapaaehtoistoiminnassa?
- Opiskelupaikka ei vielä auennut - uusi yritys teologiseen tiedekuntaan?
Mitä teologia on?
Teologia tarkoittaa oppia Jumalasta. Teologia on kuitenkin samalla oppia ihmisestä, sillä se tutkii ihmisen uskonnollista ajattelua, maailmankatsomusta ja uskonnolliseen toimintaan liittyviä ilmiöitä. Teologinen koulutus voi olla väylä kirkon työhön, mutta siitä on hyötyä myös monilla muilla yhteiskunnan aloilla, esimerkiksi koulutus-, media- tai hoitoalalla. Perehtyminen teologisiin tehtäviin kirkollisissa tilaisuuksissa antaa valmiuksia teologin työhön käytännössä.
Yleinen teologia – teologian perusopinnot yhdessä lukuvuodessa!
Yleisen teologian linjalla sinulle avautuu mahdollisuus suorittaa yleisen teologian perusopinnot (25 op) avoimessa yliopistossa, Joensuun yliopiston vaatimusten mukaisesti.Yleiseen teologiaan sisältyvät perustiedot eksegetiikasta, kirkkohistoriasta, systemaattisesta teologiasta, käytännöllisestä teologiasta ja uskontotieteestä. Opinnot hyväksytään sellaisenaan osiksi teologian maisterin tutkintoa Joensuun yliopistossa ja tietyin edellytyksin myös muissa teologisissa tiedekunnissa.
Teologian perusopinnot järjestetään monimuoto-opetuksena. Kustakin teologisesta oppiaineesta järjestetään lähiopetusta ja oppimistehtäviä. Jos aiot pyrkiä opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan, linja antaa valmiuksia valintakokeisiin ja perehdyttää valintakoekirjoihin.
Kokemus kansainvälisyydestä ja tietotekniikka avaavat uusia ovia
Teologeina toimivat kohtaavat sekä kotimaassa että ulkomailla usein ihmisiä muista kirkoista, uskonnoista ja kulttuureista. Kielitaito antaa mahdollisuuden perehtyä kristinuskon monimuotoisuuteen ja valmiuksia kansainvälisiin tehtäviin. Linjalla opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella myös tietotekniikkaa ja osallistua Suomen Lähetysseuran esikoulutuskurssille. Yleisen teologian linja Turussa tarjoaa sinulle mahdollisuuden opiskella teologista englantia ja osallistua opintomatkalle Oxfordiin.
Pääsyvaatimukset
Pääsyvaatimuksena on ylioppilastutkinto tai vähintään kolmen vuoden opiskelu peruskoulun jälkeen. Opiskeljat valitaan hakemuksen perusteella.
Haku
Hakuaika päättyy 30.7.2010 klo 12, jolloin hakemuksen tulee olla perillä opistolla. Hakulomakkeen voit tulostaa tämän sivun alaosasta. Voit tilata sen myös opistolta. Hakuajan jälkeen voi tiedustella mahdollisia vapaita opiskelupaikkoja.
Maksut
Kirjautumismaksu: 50 €.
Opetus: 50 € / työviikko.
Opiskelijat suorittavat kielitutkinnoista ja Åbo Akademin
avoimen yliopiston opinnoista niistä säädetyt maksut. Lukuvuonna 2008-2009
englannin Cambridge-tutkinto maksoi noin 160 € ja ÅA:n opintokokonaisuus 70 €.
Opiskelijat maksavat itse opintomatkasta aiheutuvat
kustannukset.
Hakijalla on mahdollisuus anoa opiskelijamaksun korvaavaa opintoseteliä erillisellä lomakkeella .
Lisätietoja
Opintosihteeri Leena Kvist, puh. (02) 412 3089, leena.kvist(a)tk-opisto.fi
Linjavastaava Matti Ijäs, puh. (02) 412 3609, matti.ijas(a)tk-opisto.fi
Koulutusvastaava Hanna Nurmi, puh. (02) 412 3733, hanna.nurmi(a)tk-opisto.fi
Hakijalla on mahdollisuus anoa opiskelijamaksun korvaavaa opintoseteliä erillisellä lomakkeella .
|

